Musiikki Wiki
Advertisement

Love Gun on rockyhtye Kissin albumi vuodelta 1977. Love Gunia on myyty pelkästään Yhdysvalloissa yli kolme miljoonaa kappaletta eli kolminkertaista platinaa. Albumi on myös Kissin viimeinen, jolla alkuperäiskokoonpano soittaa jokaisella kappaleella yhdessä, sillä Peter Crissin tilalle tuli vuoden 1979 Dynastylla studiorumpali Anton Fig.

Love Gun on Kissin ensimmäinen albumi, jolla on Ace Frehleyn laulama kappale ("Shock Me"), sekä ensimmäinen albumi, jolla laulavat kaikki Kissin jäsenet. Albumilla on cover-versio The Crystals-yhtyeen 1960-luvun hitistä "Then He Kissed Me", mutta kappaleen nimi on "Then She Kissed Me" ja sanoituksia hieman vaihdeltu.

Nimikappale Love Gun on soitettu jokaisella Kissin kiertueella sen julkaisusta lähtien, ja se on ollut jokaisella Kissin kokoelma-albumilla. Kitaristi-laulaja Paul Stanley onkin sanonut, että se on hänen kirjoittamistaan kappaleistaan yksi hänen lempikappaleistaan. Myös "Christine Sixteen" ja Shock Me olivat pitkään yhtyeen konserttien vakiokappaleita.

Albumin mukana tuli myös fanimateriaalina Love Gun -pahviase.

Kappaleet[]

A-puoli[]

  1. I Stole Your Love – 03:04
  2. Christine Sixteen – 03:12
  3. Got Love For Sale – 03:28
  4. Shock Me – 03:47
  5. Tomorrow and Tonight – 03:38

B-puoli[]

  1. Love Gun – 03:16
  2. Hooligan – 02:58
  3. Almost Human – 02:48
  4. Plaster Caster – 03:25
  5. Then She Kissed Me – 03:01
Advertisement