Musiikki Wiki
Advertisement

Sami Wolking (s. 15. elokuuta 1973 Helsinki) on suomalainen muusikko. Hän toimi Lordi-yhtyeen basistina vuosina 1999–2002 käyttäen taiteilijanimeä Magnum. Nykyisin hän soittaa yhtyeessä Naked Idol.

Yhtyeestä Magnum erotettiin syksyllä 2002 hieman Would You Love a Monsterman? -singlejulkaisun jälkeen. Hän esiintyi ainoastaan Would You Love a Monsterman? -musiikkivideolla, eikä ehtinyt soittaa yhdelläkään Lordin keikalla. Magnum seurusteli myös vuodesta 1997 saakka Lordin kosketinsoittajan, Erna Siikavirran kanssa, mutta suhde loppui vuonna 2002. Magnumin erottamisen jälkeen hänen tilalleen tuli Niko Hurme. Syy erottamiseen oli että hän ei omistanut tarpeeksi aikaa yhtyeelle ja harjoittelulle.

Get Heavy -albumin äänitysvaiheessa tuottaja T. T. Oksala joutui muokkaamaan bassoraitoja, sillä Wolking ei ollut harjoitellut kappaleiden basso-osuuksia kunnolla. Lopulta Tomi "Mr. Lordi" Putaansuu tuli tulokseen, ettei Wolking voinut jatkaa yhtyeessä, sillä hänellä ei ollut enää mielenkiintoa yhtyettä kohtaan. Tästä huolimatta Get Heavy on lyriikkavihkossa omistettu Magnumille.

Magnum Lordissa[]

Magnum syntyi Alfa Centaurista levinneeseen tähtienvälisiin kulttuuriin, jonka sivilisaation asukkaana hänestä kasvatettiin palkkamurhaaja. Koulutuksen jälkeen Magnum myytiin ja värvättiin puolustusjoukkoihin, jotka pitivät yllä Mu Araen järjestelmän neljättä planeettaa ja sitä ympäröivää sivilisaatiota. Kaikkien muiden sotien tapaan tämäkin sota vaati uhrinsa. Magnum menehtyi suuressa taistelussa toisen suuren tähtijärjestelmän sivilisaatiota vastaan. Hänen ruumiinsa säilöttiin ja lähetettiin hänen sureville omaisilleen.

Huippuunsa kehittyneiden menetelmien avulla Magnumin keskushermosto saatiin korjatuksi, ja hänen ruumiinsa kytkettiin osaksi biokemiallista kehikkoa, jonka päälle sulatettiin metallinen ulkokuori. Magnumista oli tullut kyborgi, kybergeneettisen rakennustyön suurin ja mahtavin luomus. Tätä pysäyttämätöntä puoli-ihmistä käytettiin jälleen palkkasoturina ja erityisesti tehtävissä, jotka vaativat äärimmäistä suoriutumista.

Magnumin robottimaisen kuoren alla eli ja hengitti kuitenkin omilla aivoillaan ajatteleva ihminen. Hän alkoi pian tuntea olonsa hyväksikäytetyksi ja teki omat ratkaisunsa. Magnum pakeni omasta yhteisöstään sekä työnantajiltaan ja ryhtyi omatoimiseksi palkkamurhaajaksi.

Nyt Magnum oli täysin omillaan toimiva palkkamurhaaja, jonka maine kasvoi jatkuvasti. Karkuriksi ryhtynyt Magnum sai kuitenkin peräänsä entiset työnantajansa, ja hänet etsintäkuulutettiin useissa eri tähtijärjestelmissä. Lainsuojaton Magnum päätti vastaanottaa tehtävän, jonka avulla hänen suunnitelmansa oli paeta seuraamalla pakenevaa kotimodulia, joka oli matkalla kohti tuntematonta tähtijärjestelmää. Kohde oli maapallo.

Maapallolle laskeutuessaan Magnum huomasi, että planeetallemme oli laskeutunut myös muita muiden tähtijärjestelmien asukkeja. Magnumin laskeutuminen aiheutti maan magneettikentässä suuria häiriöitä, ja tämä kiinnitti Mr. Lordin huomion. Lordi etsi Magnumin heti käsiinsä ja tarjosi tälle yhteistyötä. Magnum suostui, ja näin oli alkanut hänen ja Lordin yhteistyö.

Magnum työskenteli Lordille muutamia vuosia, kunnes poistui maapallolta. Hänen nykyisestä olinpaikastaan ei ole tietoa.

Magnumilla ei ole geneettisiä voimia, vaan ne ovat peräisin hänen rakenteestaan, aseistaan ja varustuksestaan. Kybergeneettisen rakennustyön tuloksena Magnum esimerkiksi näkee sekä pimeässä että valossa aistimalla valoa kaikilla eri aallonpituuksilla. Nimensä mukaisesti Magnum hallitsee osittain läheisyydessään olevia magneettikenttiä ja pystyy voimansa keskittämällä hallitsemaan niitä hetkellisesti.

Pukunsa avulla Magnum pystyy myös lentämään ja saavuttamaan lähes kolminkertaisesti äänennopeuden. Puku mahdollistaa myös liikkumisen avaruudessa ongelmattomasti, eikä hän kuolleiden kudoksiensa takia tarvitse happea. Ravinteita Magnum tarvitsee hyvin vähän.

Puku on Magnumille muutenkin elintärkeä, ja sen riisuminen voisi katkaista hänen elintoimintonsa lopullisesti. Se myös ylläpitää monimutkaisia aseita, havainnointi- ja tarkkailuteknologiaa ja puolustus- sekä liikkumismekanismeja. Magnumin aseistus on laaja kokoelma valittuja aseita, joita hän on kerännyt vierailemissaan sivilisaatioissa. Varsinainen Magnum Opus tässä asearsenaalissa on derlechiaaninen pimeä impulssi-heitin, joka tehokkaimmillaan aiheuttaa yksinkertaisesti vihollisen kvarkkirakenteen täydellisen hajoamisen. Ase on kuitenkin hidas, ja siksi nopeampia ratkaisuja vaativissa taisteluissa Magnum luottaa Tau Cetin sotilasimperiumin käyttämiin kahden käden titaaniammussylkimiin. Hän käyttää näitä käsiaseita yhtä aikaa aiheuttaakseen mahdollisimman suurta tuhoa.

Advertisement