Musiikki Wiki
Advertisement

Twisted Sister on yhdysvaltalainen hard rock -yhtye, joka perustettiin New Yorkissa vuonna 1972. Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti levyjään yli 10 miljoonaa kappaletta.

Historia[]

Twisted Sister perustettiin New Yorkissa vuonna 1972. Yhtyeen suurimpina innoittajina toimivat varhaiset heavy metal -yhtyeet, kuten Led Zeppelin, Black Sabbath ja Judas Priest sekä glam rock -yhtyeet, kuten Alice Cooper, David Bowie, Slade ja T. Rex. Miehistö vaihtui yhtyeen alkuaikoina useasti. Heidän ensimmäiset singlensä ilmestyivät vuonna 1979. Seuraavina vuosina yhtye alkoi saada suosiota Yhdysvalloissa. Ensimmäinen täysimittainen albumi ilmestyi vuonna 1982. Sen jälkeen yhtye alkoi saada suosiota myös Euroopassa. Twisted Sister hajosi vuonna 1987, viiden julkaistun täysimittaisen albumin jälkeen.

Yhtye teki comebackin vuonna 1999. Twisted Sisterin keulahahmo ja pääasiallinen lauluntekijä on ollut laulaja Dee Snider. Vuoden 2006 marraskuun aikana yhtye lopetti ja julkaisi loppuvuodesta joulualbumin Twisted Christmas. Syynä lopettamiseen oli Sniderin mukaan se, että he halusivat antaa tilaa nuoremmille bändeille. "Olen aina inhonnut bändejä, jotka eivät älyä lopettaa ajoissa", Snider sanoi haastattelussa. Yhtye kuitenkin palasi seuraavana vuonna aloittamalla uuden kiertueen, joka ulottuu myös Suomeen. Twisted Sister esiintyi Helsingissä Helsingin jäähallissa 12. marraskuuta 2007.

Twisted Sister esiintyi 9. elokuuta 2008 Tuurin Miljoona Rockissa. Seuraavassa kuussa 10. syyskuuta yhtye esiintyi Lempäälän Ideaparkissa.

Musiikki[]

Yhtyeen musiikki on melodista hard rockia rosoisin soundein. Kappaleiden teemoina on usein itsenäisyys ja oman tien kulkeminen, mutta asiaa on riittänyt myös musiikista ja sen ylistämisestä. Twisted Sisterin esittämä musiikki on pääosin hard rockia, heavy metalia ja glam metalia. Ulkoasunsa johdosta yhtye määritellään useasti myös shock rockiksi. Twisted Sister on yksi suomalaisen Lordi-yhtyeen esikuvista, ja Dee Snider ja Jay Jay French ovat mukana Lordin The Arockalypse -levyllä: Snider puhuu introkappaleessa SCG3 Special Report ja French soittaa kitarasoolon kappaleessa Chainsaw Buffet.

Pukeutuminen[]

Varsinkin 1980-luvulla Twisted Sister oli tunnettu räikeästä glam rockmaisesta pukeutumisestaan. Varsinkin laulaja Dee Sniderin tuuhea vaalea kiharapehko, kasvomeikit ja esiintymisasusteet olivat yksi asia josta yhtye eritoten muistetaan.

Kokoonpano[]

  • Dee Snider laulu (1976–)
  • Jay Jay French kitara (1973–)
  • Eddie "Fingers" Ojeda kitara (1975–)
  • Mark "The Animal" Mendoza basso ja taustamurinat (1978–)
  • A. J. Pero rummut (1982–1986 ja 1997–)

Entiset[]

  • Michael 'Valentine' O' Neil - laulu (1973-1974)
  • Billy 'Diamond' Stiger - kitara, taustalaulu (1974-1974)
  • Kenny Neill - basso, taustalaulu (1973-1978)
  • John Cena - rummut, taustalaulu (1973-1974)
  • Mel 'Starr' Anderson - rummut, taustalaulu (1974-1975)
  • Frank Karuba - laulu (1975)
  • Keith 'Angel' Angelino - kitara, taustalaulu (1975-1976)
  • Kevin John Grace - rummut, taustalaulu (1975-1976)
  • Tony Petri - rummut, taustalaulu (1978-1980)
  • Ritchie Teeter - rummut, taustalaulu (1980-1981)
  • 'Fast' Joey Brighton - rummut, taustalaulu (1981-1982)
  • Walt Woodward - rummut, taustalaulu (1981-1982)
  • Joey (Joe) 'Seven' Franco - rummut, taustalaulu (1988-1997)

Diskografia[]

Pääartikkeli: Twisted Sisterin diskografia

Advertisement